Kyläilijät osa kaksi

Niin koitti lokakuun 29.päivä ja mun tytöt saapui Irlantiin !
Joukkion suuresta sähläysmahdollisuusprosentista huolimatta pääsivät he perille melko mutkitta. Kuka nyt pienistä "laukkujanne ei ole maksettu"-vastoinkäymisistä välittää. Irlannin päätyyn päästyä ei laukkujen säilytyspaikkakaan keskustassa meinannu löytyä millään, mutta se saattoi johtua siitä, että olin antanu väärän osotteen. Hupsis. 1 miinuspiste superoppaalle.

Pääsin ite lähtemään Dubliniin vasta kahdentoista junalla, koska Grace oli lomareissulla Manchesterissa keskiviikosta perjantaihin ja oltiin Annabellen kanssa kaksistaan ke-to välinen yö. Isovanhemmat tuli hakemaan likan 11 jälkeen ja kiltteinä heittivät myös mut ja mun aivan-liian-suuren-laukun-ottaen-huomioon-reissun-pituuden juna-asemalle. Pari tuntia kestäneen junailun ja lyhykäisen ratikkamatkan jälkeen koitti suomityttöjen ilonen jälleennäkeminen. Nykyaikana kun pystyt naputtelemaan viestejä millon missäkin sovelluksessa ja videopuhelemaan skypen kautta, mut kyllä se vaan silti on ihan eri asia kun näät toisen naamatusten.

Torstaipäivä meni väsyneen huumorin ja teinimäisen kikatuksen merkeissä. Jälkeenpäin kun ajattelee niin, niin taisi mennä kaikki muutkin päivät, mutta ei takerruta siihen. Napattiin keskustasta taksi hotellille ja kamojen purkamisen sekä hetkellisen välikuoleman jälkeen suunnattiin takas keskustan Temple Barin alueelle syömään, koska olihan Emmillä sentään 1/4 vuosisatasynttärit!
Hotelli oli siis n. 20 minuutin Luas- aka. ratikkamatkan päässä Dublinin keskustasta. Jatkuva matkanteko ei kylläkään osottautunu ongelmaks missään kohtaa. Yleensä parhaimmat ja huonoimmat jutut synty juurikin tuon reissaamisen aikana. Pistettiin myös merkille, että irlantilaisilla ei oo tapana räjähtää nauramaan kovaan ääneen. Meilläpä on, eikä sitä ihan aina arvostettu kun porukka oli suljettuna samaan tilaan ilman poispääsyä.

Perjantaina tarkotus oli startata aikasin, mut jotenkin se aikataulu aina venähtää viiden naisen kanssa. Otettiin kuitenkin Luas keskustaan ja suunnattiin Dublinin eläintarhaan. Kyllä viis yli kakskytvuotiastakin voi saada paljon irti kiertelemällä muutaman tunnin kaikenkarvaisten elukoiden joukossa. Positiivista oli taas, että suomalaisia oli vähän. Tai sitten muut ei vaan ilmottanu itestään.

Itellä viimisestä Korkeasaaren eläintarhavierailusta on heittämällä ainakin kymmenen vuotta, joten retki oli oikein onnistunut.

Tarhailun jälkeen oli aikaa millekkäs muulle kun shoppailulle. Kuuden aikoihin taaperrettiin Tescon siiderihyllyjen kautta Luaspysäkille ja ajeltiin hotellille pukemaan kissankorvia sekä taistelemaan pullonkorkkien kanssa. Kenellekkään ei tietenkään ollu avaajaa matkassa. Note to self; paikallisten pullojen korkit on paljonPALJON tiukemmassa kuin kotimaan.

Halloween on Irlannissa melko suuri juttu ja pukeutuneita immeisiä näkee paljonpaljon enemmän kun Suomessa. Kauppojen, kahviloiden yms, ikkunoita ja seiniä oli kuukauden etukäteen koristanu kaikenmaailman seitit ja haamujen päät. Suomessa kun näkee hyvällä tuurilla ehkä yhden koverretun kurpitsan koko lokakuun aikana.
Meidän ryhmärämä meni pelkällä kissa- ja hiirenkorva linjalla. Varsinainen päivä oli vasta lauantaina ja suunnattiin ulos jo perjantaina, koska likkojen lento takas Suomeen lähti sunnuntaiaamulla.

Jälkeenpäin ajateltuna ois voinu pukea päällensä jotain enemmän halloweenimaista ja samalla välttää tilanteen, missä mua hotellin alakerrassa hisseillä tuli vastaan mies, joka tervehti ja jota tervehdin niinkun täällä on tapana moikkailla kaikille. Olin korvineni kipittämässä ovesta ulos kun ukko ei astukkaan hissiin vaan kävelee luokse ja takeltelee "Ermm...are you, are you not. Are you an escort?"
Jouduin paljastamaan, että en ole ;( Täysin sinisiin pukeutunutta miestäkin taisi vähän nolottaa kun tokasi vaan nopeesti "Okey. I had to ask."
Painelin nauraen pihalle ja päivittelin tytöille, et mitäköhän helvettiä just tapahtu.

Joulu ois tulossa kovaa vauhtia tännekkin.

Viimonen päivä vietettiin käppäillen ympäri Dublinia, piipahtaen kaupoissa, syöden ja juoden. Keskustan kauppakadun läheisyydessä on yks baari, joka on tehty vanhaan kirkkoon.
Päädyin juomaan hetkellisen päivähiprakan kyseisen kirkon terassilla ystäväni mansikkamargaritan kanssa.

Väittäisin meen reissun olleen kaikinpuolin erittäin onnistunu. Eekbäri näki Dublinin ekaa kertaa ja pääsi kunnolla Penneyksen halpojen hintojen makuun. Sirkku löysi itelleen sadannet fleeceolohousut, Katri kunnon restonomina sai hörppiä tuopeittain Bulmerssia ja Emmi sai vanhentua parhaassa seurassa (tietenkin) sekä tilata ihkaensimmäisen oman patonkinsa englanniksi.

Sunnuntaiaamulla ne sit kapusivat kasseinensa lentokenttäbussiin ja huristeli pois. Heiluttelin reippaasti hotellin pihalla ja jälkeen painuin takas huoneeseen peiton alle nyyhkimään. Sama juttu kävi viikkoa aikasemmin porukoiden kanssa, kun kipusin äkkipikaa taksiin ja 5min myöhemmin se vasta oikeesti iskee, että ne lähtee pois.

A friend is what the heart needs all the time.

Se on kuulkaa niin, että vajaan seitsemän viikon päästä saavun takasin Suomeen. Aika on menny niiiin nopeasti ja olo sekä ajatukset on vähintäänkin todella ristiriitaset lähdön suhteen ja oletan et tilanne vaan "pahentuu".
Nyt meinaan kuitenki mennä ruokkimaan ystäväni Alfien ja kieltäydyn ajattelemasta tulevaa lähtöä ja paluuta ja pakkaamista ja purkamista ja kaikkea.

-E