See you later

Sataviisitoista päivää olis hujahtanu ohi loppujen lopuks todella nopeesti. Yks enää jäljellä ja huomenna mä lentelen takasin kotiin. Kassit on pakattuna, vielä alipainoisina molemmat, ja boarding pass saatu mutkien kautta. Jouduin soittamaan asiakaspalveluun kahdesti ja jälkimmäisellä kerran erittäin napakasti ilmottamaan, että "neiti on nyt hyvä ja hankkii sen jostain, koska mun lento lähtee huomenaamulla ja oon jo parin tunnin jälkeen tulostimen tavottamattomissa" Eikä kuulkaa menny kun puol tuntia ja sieltähän se lappu tipahti sähköpostiin.

Viiminen viikko on kulunu tooodella nopeesti. Koko viikko on menny melko sekavin ajatuksin ja kyyneliinhän se eilisiltanen läksiäis-illanvietto päätty. Oltiin ulkona Katjan ja yhden irlantitytön kanssa. Kello kolme yöllä kun baarit potkii väkee pihalle niin kaks suomalaista halaa toisiaan keskellä katua, nyyhkyttää ja lupaa näkevänsä taas kesällä. Menetin jopa ensimmäisen taksin sitä varten kun taksiherra ei jaksanu odottaa, että toinen hyvästelee kunnolla. Mulkku.
Toinen kuski oli taas erittäinkin puhelias ja utelias kyselemään. Minä tietytsti reippaasti yritin vastata ja käydä keskustelua niiskutuksiltani. Menikin kysymään, että mitäs olit juhlimassa. Ukko saatto jopa saada selvää kun sopersin "it was my going away party", mut epäilen. Voipa ainakin to do-listaltaan ruksata yli 'itkeminen taksissa'-sarakkeen.

Meidän itkuvirsijuhlissa oli tottakai myös teema ja mikäs muukaan kuin joulujumpperit. Yllä näette mun mainion juhlalookin. Mahtavat poronsarvet pöllin Katjalta, joka ei niitä halunnukkaan käyttää ite. Aattelin, että sopivat hyvin mun valmiiks naurettavaa valospektaakkeli-poropaita-punatukka-yhdistelmään. Illan tuloksena paidan valot ei kylläkään enää pala, ei vaikka kuin vääntelisit katkasijasta.



Tämän viikon torstaina kävin itteni kanssa kuuntelemassa Scandinavian Christmas-konsertin keskustan St. Mary's katedraalissa. Oli äärimmäisen mukavaa vaan istua hiljaa ja kuunnella, kun ei tarvinnut puhua kenellekkään lippujen tarkastajapoikaa lukuunottamatta.

Soittivat konsertissa myös suomalaisen Eino Juhani Rautavaaran sävellyksen ja eihän siitä nimen lausumisesta tullut mitään. Orkesterinjohtaja oli keksiny etunimille muistisäännön "I know you honey". Mikä kieltämättä toimii. Vaikka oltiin kaupungin vanhimmassa ja arvokkaimmassa kirkossa oli siellä silti välitön tunnelma ja välispiikit oli täynnä vitsejä ja rentoa rupattelua. Ei mitään valmisteltua korteista lukemista, mikä oli erimukavaa.

Kerronta menee nyt vähän nurinperin, mut keskiviikosta on pakko mainita Smushie. Kävin ostoskeskuksessa hankkimas viimoset joulukortit ja sun muut SEKÄ ostin maailman mahtavimmalta maistuvan jäätelönamuyhdistelmän nimeltaan Smushie.

Hyvin mahdollista on, että kun kesällä tuun käymään niin löydän tieni taas samalla kojulle. Valitse jätskimaku ja sen jälkeen viis lisuketta. Jos bloggerissa olis laittaisin tähän nyt suuren pallopäähymiön, millä on sydämet silmissä.



Pahottelut postauksen sekavuudesta, naputtelen asioita sitä mukaa kun ne tulee mieleen eikä tässä pelata kauheesti loogisuudella. Kumminkin eilen, perjantaina, oli Annabelen luokan joulunäytelmä mitä mäkin Gracen kyydissä pääsin kattomaan. Esityksen jälkeen isovanhemmat tuli tähän kahville ja olihan Ann ostanut mulle joululahjan. Musta-oranssin huivin, mikä ei tunnu eikä näytä sekundatavaralta. Paljon juteltiin siitä, että tuunhan käymään kesällä, kuinka on ilosia siitä, että ollaan tutustuttu ja miten heille jää ikävä mua. Ann myös sano, että hänellä on tunne, että mä vielä päädyn Irlantiin pysyvästi. Jäämme odottamaan kuinka käy. Katotaan miltä maailma näyttää opiskelujen jälkeen. Kolmessa vuodessa ehtii tapahtua paljon.

Tällä hetkellä istuskelen tavarat pakattuina huoneen sängyllä naputtamassa tätä viimoista postausta Irlannin maalta. Varmaan pitänee päättää oma tarinansa vielä Suomeen kotiuduttua, että miltä kaikki näyttää ja tuntuu sitten.
Annoin äsken Gracelle ja Annabellel hankkimani joululahjat ja puhuttiin heidänkin kanssaan siitä, että pysytään yhteydessä ja nähdään kesällä. Pian tapahtuva lähtö ei oo hyvästit, vaan see you later. Lähden kolmen aikoihin suuntaamaan viimiseksi yöksi Dubliniin, koska lento lähtee jo kymmeneltä aamulla. Kätevämpää päästä paikalla lentokenttähotellilta kuin, että lähtis reissaamaan Limerickistä keskellä yötä.

Suurin suru ei oo iskenyt vielä. Tiiän ja tunnen itteni sen verran hyvin, että huomenna lentokentällä tulee olemaan niin ristiriitanen olo. Ihanaa mennä kotiin jouluksi ja nähdä kaikki läheiset, mut inhottaa jättää tänne kaikki se mitä on saanu tän 4 kuukauden aikana. Mää niin jään kaipaamaan Alfietakin. Saavuttiin taloon samaan aikaan ja nyt hän jää tänne kun mä lähden.

Ois aika nostaa kapsakit autoon ja suunnata kohti Dublinia. Kuullaan seuraavan kerran Suomessa !

Hiljaisen blogaajan päivitykset

Tän päivityksen alussa käytin ainakin 5 minuuttia sen miettimiseen, että onko blogaaja vai bloggaaja oikee muoto. Bloggaajat on kuitenkin niitä, jotka kerää tyhjiä pulloja baarissa humalaisten ihmisten keskellä, joten tällä perusteella päädyin yhden geen käyttämiseen. Googlekaan ei tarjonnu selvää vastausta :( Alku-avautumisen jälkeen aiheeseen, olkaa hyvät.

Vierähti taas 10 päivää ilman, että kuului pihaustakaan.
Kulutin viime viikon aika pitkälti täällä talolla, koska vaan satoi satamistaan. Tiistaina oli kirkollinen pyhä "farmers christmas" ja vapaapäivä koulusta. Annabellen kaveri oli päivän tässä ja opiskeltiin likkojen kans tuleviin kokeisiin. Iltapäivästä kun Grace tuli kotiin heitti se meidät leffaan kattomaan viimisintä Nälkäpeliä.



Tänään pyörähti viiminen Irlantiviikko käyntiin. Ajattelin olla käytännöllinen ja pakkasin toiseen laukkuun jo kaikki tavarat mitä tiiän etten enää tarvitse. Laukkuvaaka näytti 17,7 kg, joten vastoin kaikkia odotuksia on mahdollista, että pääsen poistumaan maasta ilman suuria lisämaksuja. Onni on, että viikonloppuna shopatuista joululahjoista suurin osa jää tänne, eikä oo täyttämässä mun laukkuja.

Piipahdin siis viime lauantaina Corkissa jouluostoksilla suomalaisen aupairin Roosan ja uuden tuttavuuden Helmin kanssa. Alkuperänen suunnitelma oli tulla myös lauantai-illalla kotiin, mutta Helmi sai ylipuhuttua mut tekemään extemporereissun Fermoyhin, kaupunkiin jossa hän asuu.

Kerroin olleeni tänä vuonna äärimmäisen kiltti. 

Takasin Limerickiin suuntaamiseen sijaan siis lähdin Corkista uuden tuttavani kyydissä Fermoyhin viettämään iltaa. Perhe, jossa Helmi asuu on myös yksinhuoltajaäidin pyörittämä, mut lapsia on kolme kipaletta. Syötiin päivällistä erittäin puheliaan äidin ja vielä puheliaampien muksujen kanssa, minkä jälkeen pyörähdettiin paikallisessa pubissa. Siellä soitti vanhojen herrojen bändi, mikä yllätti biisilistallaan varmaa kaikki paikalla olleet, eikä yksikään voinu jäädä tuoliinsa istumaan. Vierailevana solistina lavalle ilmesty täysin mustiin pääkalloilla vuorattuihin vaatekappaleisiin pukeutunu, tottakai mustahiuksinen, nainen, joka lauloi aivan tajuttoman hyvin. Suomessa samanlaisia laulajia kuulet vaan radiossa. Irlannissa niitä voit kuulla 7000 asukkaan Fermoyssa paikallispubin lavalla.

Seuraavana aamuna perheen äiti Susan sano, että oon tervetullut jäämään vielä toiseksikin yöksi jos haluun. Aattelin kuitenkin, et ehkä yks yö riittää reissailuun kun matkassa ei kerran ollut yhtään mitään omia tavaroita rahapussia ja Penneykseltä lauantaina ostettua paitaa lukuunottamatta.
Oli kuitenkin äärimmäisen hyvä yllätysretki. Sain taas tutustua uusiin ihmisiin, eikä sunnuntaiaamun maisemakaan näyttänyt yhtään huonolta niinkun ylempää voi nähdä.

Penneyksen uuden vaatekappaleen lisäksi ostin itelleni Corkista kaulakorun muistoks tästä koko reissusta ja kokemuksesta. Bongasin kyseisen Tree of Life -korun jo Dublinin reissuilla lokakuun lopussa ja päätin sillon moisen hankkia lähempänä kotiinlähtöä.

Nyt se olis muistuttamassa täst kaikesta. Ettei kotiinpalaamisen jälkeen pääsis unohtumaan kaikki uudet ajatukset ja asenteet tai mikään muukaan täällä koettu.

100 päivää

Oon juhlistanut mun sadatta päivää Irlannissa muun muassa jonottamalla kaks tuntia lippuja Adelen Tukholman keikalle ja jälkeen syömällä suklaata suruun, koska homma ei mennyt ihan putkeen. Onnistuin kuitenkin jo kolmannen kerran värjäämään hiusten juurikasvun piiloon ilman, että vaaleekaakelinen vessa ei ollut lähes yhtään punanen. Joten jotain positiivistakin! Ja olihan se suklaakin hyvää.
Hiuksista puheen ollen. Irlannin vedessä on jotain ainetta x, minkä johdosta mun tugga kasvaa hurjaa vauhtia. Alle 4 kuukauden aikana oon saanut värjätä sitkeesti esiin pyrkivän blondin yhteensä piiloon _kolme_ kertaa. Mikäli sikäli ketään kiinnostaa, mutta asia on nyt kuitenkin mainittu.
Viime viikon maanantaina käväsin myös Katjan irlantilaisen kampaajakaverin hiustenleikkuumallina ja niinkuin kuvasta ehkä huomata saattaa oon nyt punapolkkatukkainen.


I met this guy called Mark Question and he is sooo adorable. He wears a bow tie all the time but we had to take a break and he went some cave to meditate. His fur I mean hair is super soft . #fluffiness is the best
P.S. I hope Ben doesn't care but he was so clingy and depressed I couldn't handle it anymore so I broke his neck.
#rip Margaret she loved beans she'll never leave our human bean minds. She was too smart for us.
#stayfierceAlfie 
Also I wanted to say that you should stay safe as Fredrick the voodoo doll of KN's school is coming so lock your doors and windows.

Ms.Question signing off
Mark is bae.

Koneeni joutui kaappauksen kohteeksi. Annabel tuli koulusta ja halus kirjottaa "vähän" jotain. Hauskinta on, että koko teksti käy mulle ihan järkeensä. En kuitenkaan edes yritä selittää mitään sen enempää kuin vaan esitellä tekstissä esiintyvät hahmot. Mark Question on pienenpieni pehmonalle minkä sain synttärilahjaksi. Ben taas on Annabelen jättimäinen pehmolelukoira, mikä istuu mun sängyn päällä. Alfie nyt on Alfie ja Frederick langoista tehty ukko, minkä Annabel väkersi koulussa, antoi mulle ja nyt se istuu mun huoneessa taulun reunalla. Alfien hästäg saa aiheensa tästä;

Olin tätä ennen muistaakseni kertomassa siitä, että viime sunnuntain kirkkolaulut meni mainiosti. Oon valinnu seurakunnakseni selvästi hifistelykatolilaisia ja laulun tai koko messun pystyy halutessaan kattomaan netistä jälkeenpäin osotteessa www.novena.ie
Sunnuntaina kirkon jälkeen mentiin taas isovanhempien kans perinteiselle muffinssille kauppakeskukseen. Ann oli ostanut mulle kuoron muutama vuosi sitten äänittämän joulu cd:n ja pienen enkeli-kuusenkoristeen, minkä helmassa lukee "The gift of love is the greatest gift of all." Voin kuulemma aina sitä kattoessani ajatella lämmöllä häntä ja meen yhteisiä kuoro- ja kahvilaretkiä. Enkä edes nyyhkyttänyt vaikka mieli teki. Kiittelin vaan kovasti.

Sunnuntaina jäin kaffittelun jälkeen Grace toi Annabelin Crescenttin (ostoskeskuksen nimi) mun kanssa shoppailemaan. Oltijn pitkään puhuttu, että mentäis kahdestaan kiertämään kauppoja ja nyt se vihdoin sitten luonas. Olin myös melkein yhtä pitkään luvannu ostavani joulujumpperin, joten kyllä mukaan Penneykseltä lähti naurettavan söpö virallinen jouluvillapaita, jonka näette koko komeudessaan alapuolella. Lisämausteena on se, että valot vilkkuu. Tietenkin.

Kuluva viikko on ollut melko hiljanen. Annabel oli kipeenä ja poissa koulusta ma-ke, joten oon myös ollut päivät vaan kotosalla ja pelaillut eri nettikaksinpelejä. Keskiviikko illalla käytiin Katjan kanssa taas melko perinteisesti ulkona syömässä. Grace sai meille pöydän täpötäyteen varatusta Cornstore ravintolasta. Mahtaneeko vaikuttaa se, että noiden yritys hoitaa ravintolan kaikki koulutukset. Mutisin tiistaipäivällä yksinäni miten kaikki kellonajat oli varattuja. Grace nappas puhelimen käteensä ja meni ehkä 5 minuutttia niin "Emilia its all sorted. I texted the manager. Two people tomorrow at 6pm."

Keskiviikkoiltana sitten ensimmäisenä kun kerroin varaukseni "Aa you'r with the Connor Kenny business lady." Jouduin oikasemaan, että vaan työskentelen kyseiselle leidille. Kädestä pitäen saattoivat pöytään ja ottivat takit. Varmaan jokikinen töissä oleva tarjoilija kävi illan aikana varmistamassa onko kaikki hyvin ja tarvitaanko jotain.  Lähtiessä myös tajuttiin Katjan kanssa, että ei kenenkään muun takkeja viety yhtään mihinkään. Sivuhuoneen naulakossa, mistä herra hovimestari meidän takit lopuks otti, ei ollut yhtään mitään muuta kuin parin suomalaisen takit ja yks unohdettu sateenvarjo. Ei oo helppoo olla näin arvovaltainen.

Eilen torstaina oli mun Irlantiretken viimeiset kuoroharjotukset. Ens viikolla Grace tulee vasta to-iltana myöhään Briteistä ja viimiselle torstaille oon ostanu itelleni lipun Scandinavian Christmas-konserttiin tonne keskustan katedraaliin. Kieltämättä oli vähän haikeeta. Kaikki laulavat tädit ja sedät on ottanu mut niin avoimesti vastaan. Halusin jotenkin kiittää tästä ajasta, joten harjotusten lopuks lauloin kaikille Silent night, holy night. Tietysti englanti-suomi sekotuksella. Kovasti kaikki kiittelivät, että oon ollut mukana ja toivottivat tervetulleeks uudestaanki jos vielä joskus tuun Limerickiin.

Koko Irlantitouhu alkaa muutenkin uhkaaavasti lähestymään loppua. Kuorosta pois jääminen on vaan dramaattisesti sanottuna "lopun alkua". Katoin kyllä jo lentoja ens kesälle ja on lohduttavaa tietää, et tällä hetkellä Norwegianilla pääsis edestakasin alta kahdensadan, ja tammi-ale on vasta tulossa, joten mulla on toivoa tulla vierailemaan.
Hienoa ajatella, että Irlannilla ja varsinkin Limerickillä on tulevaisuudessa erilainen merkitys. Kaikki tämä ei oo enää pelkkä lomakohde vaan jotain muuta. Mulla on täällä jotain tarttumapintaa, eikä kaikki oo vaan uutta ja ihmeellistä. Tän 4 kuukauden aikana oon tietyllä tapaa nauttinut siitä miten koko ajan ei tee tai tapahdu jotain uutta. Asiat on rutinoitunut ja tuntee kuuluvansa osaksi koko touhua. Arkihan täällä ei oo sen erilaisempaa kuin koti-Suomessakaan, mut voi jestas miten paljon mulla yhtäkkiä on ollutkin aikaa ajatella. Omaa facebook-päivitystä lainaten. " "Onni tulee eläen ei ostaen." Oon löytänyt itestäni Irlannissa uudenlaisen Emilian, eikä tää tyyppi oo paha lainka."

Kaikki postaukset tuntuu aina loppuvan jonkinmoiseen syvälliseen jorinaan, mutta pistetään vaikka sen piikkiin, että joka kirjailijalla tulee olla oma tunnusmerkkinsä. Eikö?

Mainiota viikonloppua toverit !