Hyvää huomenta Irlanti !

Heräsin tiistai-keskiviikko välisenä yönä reippaana klockan kaksi ja olin tuntia myöhemmin täysin valmis siirtymään Opelin pelkääjän paikalle nukkumaan. En laisinkaan ymmärrä mitä äiti tarkotti "Mitä äiti ei lapsensa eteen tekis"-lausahduksella, koska vieminen kentälle on vähintä mitä voi olettaa. Tietenkin. Ja sitä paitsi ajoin itse Forssasta saakka, joten lause on vielä enemmän perusteeton. NIH.

Kaiken kaikkiaan onnistuin poistumaan maasta paljon vähemmällä nyyhkimisellä mitä oletin. Kyynelillä ei olis edes täyttäny yhtä mehukannua, joten voin olla superylpeä saavutuksesta!

Ehdin lennon loppupuolella jo puoliunissani ajatella, että ompa kaikki sujunu helposti. Virhe. Samantien herra lentokapteeni herra kuuluttaa miten Dublinin lentokentällä on tulipalo. Kenttä on kokonaan suljettu ainakin kaks tuntia, eikä sinne voi laskeutua. Okei, mennään Edinburghiin tankkaamaan ja odottamaan Dublinin päädyn aukeamista. Menee 2minuuttia. Määränpääksi vaihtuu Belfast. Menee 5minuuttia. Dublinin kenttä aukeaakin jo 20min päästä ja lennellään suoraan sinne.... Miten yli kahden tunnin lentokentän sulkemisen aiheuttava supertulipalo onkin yhtäkkiä alle puolessa tunnissa tukahdutettava pikku nuotio? Tiedäppä noista. Pääsin kuitenkin oikeeseen maahan ja oikeelle kentälle.
Jotta onnellisten sattumusten sarja ei loppuisi tähän oli hostäidin, Gracen, palkkaama kuski jumissa kolarin + lentokentän sulkemistiedotteen aiheuttamassa ruuhkassa. Samainen kuski, herra Martin nimeltään, unohti myös maksetun parkkilipukkeensa automaattiin ja siellä se sitten juoksi pitkin parkkihallia sitä hakiessaan. Eipä löytynyt, joten herra Martin ajeli uloskäynnille ja joku kiltti parkkihallitäti päästi meidät pois.
Tässä kohtaa olin äärettömän onnellinen, että turha hötkyily sai loppua ja pääsisin rauhassa istumaan junaan ja parin tunnin päästä olisin Limerickissä. NO. Kun sain haettua lipun automaatista ja raahattua kaikki laukkuni penkille, luki edessä olevassa taulussa kissan kokosin kirjaimin "Due to train failure in Thurles services in Cork Limerick line may be delayed up to 80minutes." Junan piti lähteä siis klo 11 ja kello oli siinä vaihessa noin 10.30. Siinäpä sitten istuskelin ja odottelin, että ollakko vai eikö olla juna myöhässä. Loppujen lopuks se pääsi lähtemään n. 20min myöhässä, joten ei paha. Junassa mun vieressä istu mahdottoman hurmaava harmaahipiäinen vanha herra, eikä sen jälkeen ärsyttäny enää lainkaan niin paljoa.

Annabel oli askarrellu tervetuliasbanderollin ja nyt se koristaa mun huoneen seinää. Koko tyttö on muutenkin mahtava. Eilen oli puhetta siitä, että olin luvannu kavereille hakevani Suomen Voice of Finlandiin, mutta se jää nyt välistä. Tänään kuulin Gracelta, että Annabel oli eilen illalla kattonu netistä valmiiks Irlannin The Voicen hakuohjeet ja sen miten sinne voi ilmottaa toisen ihmisen sen tietämättä. En tietenkään tiiä asiasta mitään.

Nukuin viime yön niinku pikku vauvvvvva, mut kuka voi moittia kun näkee unikaverin, joka täällä odotti.

Tänään oon asettunu taloks ja koittanu päästä jyväll, siitä miten mikäkin toimii. Panin merkille, että Grace kärsinee pienesti vainoharhasuudesta mitä tulee turvallisuuteen, mutta ei mitään hälyttävää "pakko päästä pois täältä"-ainesta.
Käytiin kiertoajelulla kaupungissa, jotta olisin vähän enemmän selvillä missä oon suhteessa mihinkin. Osaan ehkä täältä jopa keskustaan. Käväsin myös Vodafonella hankkimassa paikallisen numeron niin kelpaa whatssappailla maksamatta miljoonia.
Pakko on paljastaa, ensimäisten 30tunnin perusteella pitää sanoa, että tykkään paljon olla täällä. On käyny mahtava tuuri perheen suhteen ja sekä äiti, että tytär on molemmat todella mukavia. Mikäs tässä elellessä kolmen tytön kesken. Totta kai havaittavissa on pienimuotosta vieraskoreutta puolin ja toisin. Enkä ehkä vielä ihan täysin osaa olla kuin kotonani, mut paljon helpompaa asettuminen on ollu mitä kuvittelin. Ainiin, Alfie saapuu ensi tiistaina. Luvassa on siis pentusaastetta.
Lauantaina lähdetään viikonlopuks co. Clareen, maalaismaakunta tunnin ajomatkan päässä, vuokratulle talolle ja pääsen kattomaan vehreitä maisemia, sekä Lisdoonvarnaan kuuluisille Matchmaking festivaaleille!

Näkymä oman kodin ikkunasta.

Kuulumisiin !

Ensimmäinen virallinen vuodatus

Näin. Nyt se on virallista. Blogi luotuna Irlannin reissua varten.

Enää sitä pitää vaan päivittää. Lupaan tehdä parhaani, en muuta. 

Tiedossa on asiatekstiä ja vähemmän asiatekstiä, suuria syvällisiä ajatuksia ja pohdintoja sekä hävettävän huonoja juttuja. Aion kirjottaa omannäköstä blogia, en kieliasultaan virheetöntä tai ulkoasultaan täydellistä. Haluan kirjottaa rehellisesti kaiken positiivisen ja parhaan sekä myös kaiken negatiivisen ja itkettävän, koska tästä jää muisto myös mulle itselle. 

Lähtöön on aikaa reilu viikko. Jos ollaan ihan tarkkoja ja halutaan ärsyttää ihmisiä extratarkoilla lukemilla heti alusta saakka, siihen on 7 päivää, 10 tuntia ja 24 minuuttia, että Finnairi nousee pilviin. 

Oon odottanu matkakuumetta, lievää jännitystä ja ennenaikasta pakkaamisen tarvetta saapuvaksi, mutta turhaan. Näillä ennusmerkeillä on siis odotettavasti totaali hermoromahdus ja paniikkipakkaaminen jossain tossa ensi tiistain tienoilla. 

Pakkauskasasta löytyy kyllä jo ripsitupsuja, shampoo, adapteri sekä Marimekon patalappu. Oon siis varautunut karvojen kiinnitykseen, hiusten satunnaiseen pesemiseen, jonkinsortin sähkön käyttöön ja leivontaan, joten ei paha. Huonomminkin vois olla. Eikö? Viikonlopun jälkeen lupaan ryhdistäytyä ja alotan pakkaamisen ehkä jo maanantaina.

Teille, jotka ette vielä tiedä, tiedoksi että oon tässä viimisen viiden vuoden sisällä kehittänyt itelleni pienimuotosen Irlantifanituksen ja siksi erittäin ilonen ja innoissani ja onnellinen jajaja siitä, että oon lähdössä asumaan vajaaksi 4 kuukaudeksi tuonne nummien luvattuun maahan. Tarkalleen ottaen tämän tulevan au-pairin, eli minun, kotikaupunkina toimii Limerick. Länsi-Irlannissa, vajaa 60 000 asukasta ja maan 4.suurin kaupunki. Näin ja kaikki on kartalla :)

Perheeseen, johon oon menossa kuuluu on äiti Grace, tytär Annabell 11v. ja Alfie, ainakin kuvassa ihan jääkarhulta näyttävä pieni kultasennoutajan pentu, jolle tottakai opetan tärkeimmät käskyt vain suomeksi.

Irlantiin lähdön ajatteleminen on melko kakspiippunen juttu. Joka kerta oon äärettömän innoissani ja onnellinen, koska oon tästä jo kauan haaveillut.Toisaalta, joka kerta kun ajattelen lähtöä ja sitä, että ystävät ja läheiset jää tänne, tekee mieli niistää nessuun. 4 kuukautta on loppujen lopuks lyhyt aika, mut toisaalta se on myös pitkä aika. Siinä ajassa tulee talvi, mä ja monet muut ehditään juhlimaan syntymäpäiviä. Siinä ajassa kerkee olemaan monta erilaista juttua ja tapahtumaa mitkä yleensä on tehty yhdessä täällä. On se ylivoimasesti pisin aika minkä oon viettänyt Suomen rajojen ulkopuolella yksin. Oon silti varma, että pärjään. Jokasessa läheisistään riippuvaisessa punapäässä asuu yksinäinen erakkoseikkailija ja niin onneks mussakin !