Ensimmäinen virallinen vuodatus

Näin. Nyt se on virallista. Blogi luotuna Irlannin reissua varten.

Enää sitä pitää vaan päivittää. Lupaan tehdä parhaani, en muuta. 

Tiedossa on asiatekstiä ja vähemmän asiatekstiä, suuria syvällisiä ajatuksia ja pohdintoja sekä hävettävän huonoja juttuja. Aion kirjottaa omannäköstä blogia, en kieliasultaan virheetöntä tai ulkoasultaan täydellistä. Haluan kirjottaa rehellisesti kaiken positiivisen ja parhaan sekä myös kaiken negatiivisen ja itkettävän, koska tästä jää muisto myös mulle itselle. 

Lähtöön on aikaa reilu viikko. Jos ollaan ihan tarkkoja ja halutaan ärsyttää ihmisiä extratarkoilla lukemilla heti alusta saakka, siihen on 7 päivää, 10 tuntia ja 24 minuuttia, että Finnairi nousee pilviin. 

Oon odottanu matkakuumetta, lievää jännitystä ja ennenaikasta pakkaamisen tarvetta saapuvaksi, mutta turhaan. Näillä ennusmerkeillä on siis odotettavasti totaali hermoromahdus ja paniikkipakkaaminen jossain tossa ensi tiistain tienoilla. 

Pakkauskasasta löytyy kyllä jo ripsitupsuja, shampoo, adapteri sekä Marimekon patalappu. Oon siis varautunut karvojen kiinnitykseen, hiusten satunnaiseen pesemiseen, jonkinsortin sähkön käyttöön ja leivontaan, joten ei paha. Huonomminkin vois olla. Eikö? Viikonlopun jälkeen lupaan ryhdistäytyä ja alotan pakkaamisen ehkä jo maanantaina.

Teille, jotka ette vielä tiedä, tiedoksi että oon tässä viimisen viiden vuoden sisällä kehittänyt itelleni pienimuotosen Irlantifanituksen ja siksi erittäin ilonen ja innoissani ja onnellinen jajaja siitä, että oon lähdössä asumaan vajaaksi 4 kuukaudeksi tuonne nummien luvattuun maahan. Tarkalleen ottaen tämän tulevan au-pairin, eli minun, kotikaupunkina toimii Limerick. Länsi-Irlannissa, vajaa 60 000 asukasta ja maan 4.suurin kaupunki. Näin ja kaikki on kartalla :)

Perheeseen, johon oon menossa kuuluu on äiti Grace, tytär Annabell 11v. ja Alfie, ainakin kuvassa ihan jääkarhulta näyttävä pieni kultasennoutajan pentu, jolle tottakai opetan tärkeimmät käskyt vain suomeksi.

Irlantiin lähdön ajatteleminen on melko kakspiippunen juttu. Joka kerta oon äärettömän innoissani ja onnellinen, koska oon tästä jo kauan haaveillut.Toisaalta, joka kerta kun ajattelen lähtöä ja sitä, että ystävät ja läheiset jää tänne, tekee mieli niistää nessuun. 4 kuukautta on loppujen lopuks lyhyt aika, mut toisaalta se on myös pitkä aika. Siinä ajassa tulee talvi, mä ja monet muut ehditään juhlimaan syntymäpäiviä. Siinä ajassa kerkee olemaan monta erilaista juttua ja tapahtumaa mitkä yleensä on tehty yhdessä täällä. On se ylivoimasesti pisin aika minkä oon viettänyt Suomen rajojen ulkopuolella yksin. Oon silti varma, että pärjään. Jokasessa läheisistään riippuvaisessa punapäässä asuu yksinäinen erakkoseikkailija ja niin onneks mussakin !