100 päivää

Oon juhlistanut mun sadatta päivää Irlannissa muun muassa jonottamalla kaks tuntia lippuja Adelen Tukholman keikalle ja jälkeen syömällä suklaata suruun, koska homma ei mennyt ihan putkeen. Onnistuin kuitenkin jo kolmannen kerran värjäämään hiusten juurikasvun piiloon ilman, että vaaleekaakelinen vessa ei ollut lähes yhtään punanen. Joten jotain positiivistakin! Ja olihan se suklaakin hyvää.
Hiuksista puheen ollen. Irlannin vedessä on jotain ainetta x, minkä johdosta mun tugga kasvaa hurjaa vauhtia. Alle 4 kuukauden aikana oon saanut värjätä sitkeesti esiin pyrkivän blondin yhteensä piiloon _kolme_ kertaa. Mikäli sikäli ketään kiinnostaa, mutta asia on nyt kuitenkin mainittu.
Viime viikon maanantaina käväsin myös Katjan irlantilaisen kampaajakaverin hiustenleikkuumallina ja niinkuin kuvasta ehkä huomata saattaa oon nyt punapolkkatukkainen.


I met this guy called Mark Question and he is sooo adorable. He wears a bow tie all the time but we had to take a break and he went some cave to meditate. His fur I mean hair is super soft . #fluffiness is the best
P.S. I hope Ben doesn't care but he was so clingy and depressed I couldn't handle it anymore so I broke his neck.
#rip Margaret she loved beans she'll never leave our human bean minds. She was too smart for us.
#stayfierceAlfie 
Also I wanted to say that you should stay safe as Fredrick the voodoo doll of KN's school is coming so lock your doors and windows.

Ms.Question signing off
Mark is bae.

Koneeni joutui kaappauksen kohteeksi. Annabel tuli koulusta ja halus kirjottaa "vähän" jotain. Hauskinta on, että koko teksti käy mulle ihan järkeensä. En kuitenkaan edes yritä selittää mitään sen enempää kuin vaan esitellä tekstissä esiintyvät hahmot. Mark Question on pienenpieni pehmonalle minkä sain synttärilahjaksi. Ben taas on Annabelen jättimäinen pehmolelukoira, mikä istuu mun sängyn päällä. Alfie nyt on Alfie ja Frederick langoista tehty ukko, minkä Annabel väkersi koulussa, antoi mulle ja nyt se istuu mun huoneessa taulun reunalla. Alfien hästäg saa aiheensa tästä;

Olin tätä ennen muistaakseni kertomassa siitä, että viime sunnuntain kirkkolaulut meni mainiosti. Oon valinnu seurakunnakseni selvästi hifistelykatolilaisia ja laulun tai koko messun pystyy halutessaan kattomaan netistä jälkeenpäin osotteessa www.novena.ie
Sunnuntaina kirkon jälkeen mentiin taas isovanhempien kans perinteiselle muffinssille kauppakeskukseen. Ann oli ostanut mulle kuoron muutama vuosi sitten äänittämän joulu cd:n ja pienen enkeli-kuusenkoristeen, minkä helmassa lukee "The gift of love is the greatest gift of all." Voin kuulemma aina sitä kattoessani ajatella lämmöllä häntä ja meen yhteisiä kuoro- ja kahvilaretkiä. Enkä edes nyyhkyttänyt vaikka mieli teki. Kiittelin vaan kovasti.

Sunnuntaina jäin kaffittelun jälkeen Grace toi Annabelin Crescenttin (ostoskeskuksen nimi) mun kanssa shoppailemaan. Oltijn pitkään puhuttu, että mentäis kahdestaan kiertämään kauppoja ja nyt se vihdoin sitten luonas. Olin myös melkein yhtä pitkään luvannu ostavani joulujumpperin, joten kyllä mukaan Penneykseltä lähti naurettavan söpö virallinen jouluvillapaita, jonka näette koko komeudessaan alapuolella. Lisämausteena on se, että valot vilkkuu. Tietenkin.

Kuluva viikko on ollut melko hiljanen. Annabel oli kipeenä ja poissa koulusta ma-ke, joten oon myös ollut päivät vaan kotosalla ja pelaillut eri nettikaksinpelejä. Keskiviikko illalla käytiin Katjan kanssa taas melko perinteisesti ulkona syömässä. Grace sai meille pöydän täpötäyteen varatusta Cornstore ravintolasta. Mahtaneeko vaikuttaa se, että noiden yritys hoitaa ravintolan kaikki koulutukset. Mutisin tiistaipäivällä yksinäni miten kaikki kellonajat oli varattuja. Grace nappas puhelimen käteensä ja meni ehkä 5 minuutttia niin "Emilia its all sorted. I texted the manager. Two people tomorrow at 6pm."

Keskiviikkoiltana sitten ensimmäisenä kun kerroin varaukseni "Aa you'r with the Connor Kenny business lady." Jouduin oikasemaan, että vaan työskentelen kyseiselle leidille. Kädestä pitäen saattoivat pöytään ja ottivat takit. Varmaan jokikinen töissä oleva tarjoilija kävi illan aikana varmistamassa onko kaikki hyvin ja tarvitaanko jotain.  Lähtiessä myös tajuttiin Katjan kanssa, että ei kenenkään muun takkeja viety yhtään mihinkään. Sivuhuoneen naulakossa, mistä herra hovimestari meidän takit lopuks otti, ei ollut yhtään mitään muuta kuin parin suomalaisen takit ja yks unohdettu sateenvarjo. Ei oo helppoo olla näin arvovaltainen.

Eilen torstaina oli mun Irlantiretken viimeiset kuoroharjotukset. Ens viikolla Grace tulee vasta to-iltana myöhään Briteistä ja viimiselle torstaille oon ostanu itelleni lipun Scandinavian Christmas-konserttiin tonne keskustan katedraaliin. Kieltämättä oli vähän haikeeta. Kaikki laulavat tädit ja sedät on ottanu mut niin avoimesti vastaan. Halusin jotenkin kiittää tästä ajasta, joten harjotusten lopuks lauloin kaikille Silent night, holy night. Tietysti englanti-suomi sekotuksella. Kovasti kaikki kiittelivät, että oon ollut mukana ja toivottivat tervetulleeks uudestaanki jos vielä joskus tuun Limerickiin.

Koko Irlantitouhu alkaa muutenkin uhkaaavasti lähestymään loppua. Kuorosta pois jääminen on vaan dramaattisesti sanottuna "lopun alkua". Katoin kyllä jo lentoja ens kesälle ja on lohduttavaa tietää, et tällä hetkellä Norwegianilla pääsis edestakasin alta kahdensadan, ja tammi-ale on vasta tulossa, joten mulla on toivoa tulla vierailemaan.
Hienoa ajatella, että Irlannilla ja varsinkin Limerickillä on tulevaisuudessa erilainen merkitys. Kaikki tämä ei oo enää pelkkä lomakohde vaan jotain muuta. Mulla on täällä jotain tarttumapintaa, eikä kaikki oo vaan uutta ja ihmeellistä. Tän 4 kuukauden aikana oon tietyllä tapaa nauttinut siitä miten koko ajan ei tee tai tapahdu jotain uutta. Asiat on rutinoitunut ja tuntee kuuluvansa osaksi koko touhua. Arkihan täällä ei oo sen erilaisempaa kuin koti-Suomessakaan, mut voi jestas miten paljon mulla yhtäkkiä on ollutkin aikaa ajatella. Omaa facebook-päivitystä lainaten. " "Onni tulee eläen ei ostaen." Oon löytänyt itestäni Irlannissa uudenlaisen Emilian, eikä tää tyyppi oo paha lainka."

Kaikki postaukset tuntuu aina loppuvan jonkinmoiseen syvälliseen jorinaan, mutta pistetään vaikka sen piikkiin, että joka kirjailijalla tulee olla oma tunnusmerkkinsä. Eikö?

Mainiota viikonloppua toverit !